Englanninkääpiöterrieri - English Toy Terrier (Black & Tan)

Englanninkääpiöterrieri (ETT) on vanhin englantilainen kääpiökoirarotu. Se tunnetaan historiassa ilmiömäisen nopeana rottien tappajana.

Se on sirorakenteinen, tyylikäs ja tiivis koira, jolla on terrierin luonne ja olemus. Rotu on uskollinen ja kiintyy syvästi perheeseensä. 
 
Englanninkääpiöterrieri on kaikkialla harvinainen rotu. Suomessa syntyy vuosittain 30-70 pentua. Viimeisen viiden vuoden aikana maahamme on tuotu yhteensä 24 koiraa mm. Britanniasta, Yhdysvalloista, Australiasta, Ruotsista ja Norjasta jalostuspohjaa laajentamaan. Pohjois-Amerikassa (USA:ssa ja Kanadassa) englanninkääpiöterrieriä ei tunneta erillisenä rotuna, vaan ne rekisteröidään manchesterinterriereinä ja erotetaan näyttelyihin Toy Manchester Terrier -variaatioksi (TMT). Kotimaassaan Englannissa ETT luokitellaan kääpiökoirien ryhmään. FCI-maissa rotu kilpailee näyttelyissä terrieriryhmässä (FCI 3).
 
Nopea ja ketterä rotu soveltuu esim. agilityyn, viehejuoksuun tai vaikkapa koiratanssin harrastamiseen. ETT on valpas ja nopeaälyinen koira, joka oppii helposti uusia temppuja.
 
Vaikka koira ei ole suuri kooltaan, se tarvitsee liikuntaa ja aktiviteetteja, pelkäksi sohvakoiraksi siitä ei ole. Se rakastaa lämpöä ja nukkuu mieluiten omistajansa kyljessä peiton alla tai etsii köllöttelyyn aurinkoisimman paikan sisällä tai ulkona.
 
Lisää tietoa Englanninkääpiöterriereistä löytyy Suomen Englanninkääpiöterrierit yhdistyksestä http://www.englishtoyterriers.fi/
 

Lancashirenkarjakoira eli Lancashiren heeler

Historia
Heelereitä on esiintynyt varhaisemmilla ajoilla eri puolella Englantia, mutta nykyään omana rotunaan tunnetaan enää Lancashire heeler. Lancashiren seuduilla niitä kutsuttiin myös nimellä Ormskirk Heeler. Heelerit tunnettiin farmien pieninä yleiskoirina, käyttökelpoisina nautakarjan paimentajina ja siirtäjinä sekä rottakoirina. Ulkomuoto ja koko muodostuivat käyttötarkoituksen mukaan, ja ulkomuoto oli hyvin pitkään hajanainen. Työssään heelerin tuli olla rohkea, älykäs, sosiaalinen ja kontaktihakuinen, jotta ne pystyivät työskentelemään yhdessä isäntänsä ja toistensa kanssa.

1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla heeler toimi karjanajajien apuna siirrettäessä suuria karjalaumoja kaupunkien teurastamoihin. Nopealiikkeiset pikkukoirat ajoivat karjaa eteenpäin puremalla niitä kintereisiin (heel) ja haukkumalla. Koirat osasivat väistää naudan potkua painautumalla litteäksi, jolloin potkut menivät niiden yläpuolelta ohi. Koirat juoksivat myös ruuhkien halki sulkemaan sivukadut matkalla teurastamoon ja käännyttivät haukkumalla karjan oikealle reitille.

Lancashire heeler on paimentanut pääasiassa nautoja, mutta myös lampaita ja kanoja. Heelerit osoittivat työssään suurta älykkyyttä sekä yhteistyökykyä ohjaajiensa kanssa ja ne omasivat myös erinomaisen ”karjavaiston”, ymmärtäen ja ennakoiden karjan liikkeet.

Köyhien maalaisten monitoimikoirina heelerit pitivät huolta myös maatilojen rottien ja hiirien sekä tuholintujen karkotuksesta. Tarpeen tullen heeleriä käytettiin apuna metsästyksessä erityisesti pienriistan, kuten kaniinien, pyynnissä. Eräiden tietojen mukaan salametsästäjät käyttivät niitä jäniskoirana, jonka tarvittaessa saattoi piilottaa vaikka taskuun. Heelerit toimivat myös riistan jäljestäjinä ja olipa niistä toisinaan apua myös kalastuksessa matalassa vedessä.

Yhdessä monista tehtävistään heelerit avustivat kilpahevosten hoidossa pitämällä niille seuraa karsinoissa. Heelerit tulevatkin yleensä hevosten kanssa toimeen erinomaisesti. Heelerit olivat myös yleisiä ja tehokkaita pihavahteja ja erinomaisen palvelualttiita ja uskollisia seuralaisia.

Maatiloilla on aina arvostettu pientä mustaa heeleriä ja paimennusominaisuukset kytkettiinkin kiinteästi mustaan väriin. Väriä pidettiin joskus jopa niin tärkeänä, että muun väriset pennut kuin mustat (black&tan) hävitettiin. Ruskea Liver&tan väri lisättiin rotumääritelmään vasta vuonna 1999. Rodun moninaiseen ulkomuotoon liittyvät erilaiset karvanlaadut, korvien ja häntien sekä raajojen asennot.

Yleisimmän teorian mukaan heeler on wales corgin ja vanhan black&tan terrierin (manchesterin terrierin esi-isän) sekoitus. Täyttä selvyyttä rodun muinaisista sukulaisuus suhteista ei kuitenkaan ole. Edellä mainittuja rotuja pienemmän koon selittänee, että lancashire heeleriin on sekoittunut jossain vaiheessa myös mäyräkoiraa ja jopa chihuahuaa.

Lancashire Heeler Club perustettiin Englannissa vuonna 1978. Samana vuonna 1.7.1978 koottiin ensimmäinen rotumääritelmä ja rodusta alettiin pitää epävirallista rekisteriä. Clubin oma rekisteri lopetettiin vuonna 1989, johon mennessä siihen oli ehditty merkitä yhteensä 817 koiraa. Näihin koiriin perustuu rodun rekisteröity kanta.

Lancashire Heeler rotu otettiin Englannin Kennelklubin rekisteriin 1981. Ensimmäisenä vuonna rekisteröitiin 3 koiraa ja seuraavana 41. Kennelklubin rekisteriin voitiin merkitä vain koiria, jotka olivat olleet Heeler clubin rekisterissä. Tässä vaiheessa osa koirista jäi rekisteröimättömiksi ja näin rodun geenipoolin ulkopuolelle.

Ajalla 1981-2004 on Kennel Clubin rekisteriin merkitty yhteensä n. 3800 lancashire heeleriä. Englannin kennelklubi hyväksyi rotujärjestön vuonna 1983. Ensimmäiset Lancashire heelerit esiintyivät näyttelykehissä britanniassa vuonna 1982, CC-oikeudet myönnettiin vuonna 1999. Kotimaassaan rotu kuuluu pastoral-ryhmään.

 

Ulkomuoto

Vaikka lancashire heeler on pieni se on ennen muuta työkoira. Tämän tulee leimata niin sen ulkomuotoa kuin luonnettakin. Koirien koon ei tule kasvaa liian suureksi. Uroksen ihannekorkeus on 30 cm ja nartuilla 25 cm. Heelerin painoa rotumääritelmä ei anna, mutta ihannepaino vaihtelee 3-8 kilon välillä. Koiran mittasuhteet ovat 7/8:10 säästä hännäntyveen mitattuna. Rungon alla tulisi olla maavaraa lähes yhtä paljon kuin koiralla on rungossa syvyyttä, rungon ei tule olla raskas ja eikä jalkojen olla lyhyet tyngät. Rotumääritelmä kuvaa heelerin pieneksi mutta vahvaksi, joten koiralla täytyy olla kokoonsa nähden varsin voimakas luusto.

Lancashire heelerin etukäpälät voivat olla hieman ulospäin kääntyneet ja välikämmenet periksi antavat, mutta koiran liikkeiden tulee silti olla vapaat eivät kerivät. Hieman periksi antavat välikämmenet ovat sallineet koiralle nopeat suunnanvaihdot vauhdikkaassa paimennustyössä. Koiran kyynärvarsien tulisi kuitenkin olla suorat.

Takajalkojen tulee olla takaa katsoen yhden suuntaiset sekä seistessä että liikkeessä. Koiran selän tulee olla mahdollisimman suora ja vahva. Lancashire heelerin pää on leveä kiila. Kuono ja kallo ovat yhtä pitkät ja pään linjat ovat yhdensuuntaiset. Kuonon tulee olla hyvin pyöristynyt. Korvien tulisi sijaita pään leveässä kiilassa. Lancashire heelerillä tulisi olla vahvat leuat, täydellinen, säännöllinen ja täysihampainen leikkaava purenta.

Lancashire heelerin korvat ovat täysin pystyssä tai eriasteisesti koholla, myös eriparisesti, varsinkin kun koira on tarkkaavainen. Luppakorvat, jotka eivät lainkaan kohoa, ovat virhe. Heelerin häntä on ylös kiinnittynyt. Koiran ollessa tarkkaavainen ja liikkeessä häntä voi kaartua selän ylle, mutta ei kierry täydellisen pystykorvamaiseksi tiukaksi ympyräksi.

Uroksella tulee olla kaksi täydellisesti laskeutunutta kivestä.

Lancashire heelerin turkin ihannepituus vastaa suurinpiirtein hammasharjan harjaksia. Turkin pituus ja vahvuus kuitenkin vaihtelevat hieman vuodenaikojen mukaan ja koiralla voi olla hieman pidempi harja niskassa sekä pidemmät housukarvat takaraajoissa. Myös alusvillan määrä ja vahvuus vaihtelee. Turkin väri on kiiltävän musta tai maksanruskea mahdollisimman rikkaan punaisilla värimerkeillä (black&tan tai liver&tan). Värimerkit ovat kuonossa, pilkut poskissa ja usein silmien yläpuolella, takaraajoissa polvista alaspäin, takaraajojen sisäpuolella ja hännän alapuolella sekä hyvin usein korvien sisäpinnalla, vaikka rotumääritelmä ei tätä mainitsekaan. Värimerkit voivat haalistua iän myötä. Mustat peukalomerkit käpälissä löytyvät monelta koiralta, mutta eivät ole välttämättömät. Vain pieni valkoinen pilkku rinnassa sallitaan, muualla valkoinen väri on virhe.

Luonne 

Rotumääritelmä kuvaa lancashire heelerin aktiiviseksi työskentelijäksi, joka on iloinen ja omistajiinsa kiintynyt. Työtehtävissään lancashire heeler on ollut erittäin monipuolinen. Tämän myötä heeler on myös erinomainen harrastuskoira.

Heelerillä on ilmeikäs elekieli, ja se pärjää yleensä hyvin toisten vilkkaiden koirien seurassa. Useimmat heelerit suhtautuvat muihin koiriin melko itsevarmasti ja pelottomasti. Omistajiinsa heeler kiintyy vahvasti. Vieraisiin se saattaa suhtautua hieman pidättyväisemmin, mutta tässä on melkoisesti yksilökohtaista vaihtelua. Heeler on hyvin kontaktinhaluinen omistajaansa kohtaan. Katsekontaktin opettaminen pennullekaan ei useinkaan vaadi suurta vaivaa. Heeleriä on helppo pitää vapaana, sillä koira ei yleensä halua mennä kauaksi omistajastaan. Kontaktiherkkyyden ja vahvan yhteistyöhalukkuuden myötä heelerin koulutettavuus on erinomainen.

Muiden karjakoirien tapaan myös heelerin luonteeseen liittyy rohkeutta ja röyhkeyttä, jota tarvitaan kookkaan nautakarjan käsittelyyn. Voimakas luonne yhdistettynä vilkkauteen ja terävyyteen edellyttää koiran kunnollista kasvatusta ja koulutusta. Heeleri tarvitsee päivittäin sekä riittävästi liikuntaa että aivotyötä. Sen luonteen miellyttävät puolet pääsevät oikeuksiinsa vain, jos koira saa purkaa toiminnantapeensa järkevään työhön tai harrastamiseen. Harrastamisen ei tietenkään tarvitse olla kilpailumielessä tavoitteellista, vaan pääasia on, että koiralla on tarpeeksi tekemistä.

Heelerillä on usein taipumus vartioida reviiriään, mikä ilmenee herkkyytenä hälytyshaukkuun. Kohtuullinen pidättyväisyys omalla reviirillä on karjakoirille tyypillistä. Hyväluonteinen heeleri kykenee kuitenkin iloiseen tervehdykseen omistajan toivotettua vieraat tervetulleiksi. Omistajan tulee kuitenkin olla tarkkana, ettei hän altista nuorta koiraa sosiaalisissa tilanteissa pelon tunteelle. Koiraa tulee pennusta asti ohjata toimimaan hyväksyttävällä tavalla suhteessa vieraisiin ihmisiin. Jos sosiaalistamiseen kiinnitetään huomiota nuorella iällä, ei ongelmia yleensä synny. Koiralle tulisi tarjota mahdollisimman paljon myönteisiä kokemuksia sekä vieraista ihmisistä että koirista.

Lancashire heelerille tulee opettaa huolellisesti hoitotoimenpiteiden, kuten kynsienleikkuun, sietäminen pienestä pitäen. Omanarvontuntoinen ja samalla herkkä koira saattaa vastustaa tomerasti hoitotoimenpiteitä, eläinlääkärin tai tuomarin koskettelua, jos sen annetaan itse siitä päättää. Pennusta pitäen johdonmukaisesti käsitelty ja opetettu koira esiintyy edukseen myös käsittelytilanteissa.

Lisää tietoa heelereistä löytyy Suomen Lancashiren Heeler yhdistyksestä http://lancashireheeler.fi/